Veli-Pekka Aila on viljellyt Ylistaron Hanhikoskella sijaitsevaa sukutilaa yli 20 vuoden ajan. Viljelijänä sukutilallaan hän aloitti vuonna 2005, jolloin hän otti ensin osan tilasta hallintaansa. Vuonna 2012 tilakeskukset siirtyivät kokonaan hänen vastuulleen. Tilan tuotanto koostuu pääasiassa viljoista, palkokasveista ja öljykasveista, minkä lisäksi viljelyssä on jonkin verran monimuotoisuuspeltoja.
Viljelyvarmuus ja satotasot ovat nousseet Veli-Pekalle yhä tärkeämmiksi erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sään ääriolosuhteet, kuten kuivuus, hellejaksot ja rankkasateet, ovat lisänneet tarvetta miettiä viljelyä niin, että tuotanto kestää paremmin vaihtelevia olosuhteita. Samalla tilan keskisadot ovat nousseet, vaikka tarkkaa syytä satotason paranemiseen on vaikea erottaa esimerkiksi viljelytoimenpiteiden, lajikkeiden ja muiden tekijöiden välillä.
Tilalla on noin 380 hehtaaria peltoa, josta noin 220 hehtaaria on omaa ja 160 hehtaaria vuokrattua. Pellot ovat maalajeiltaan vaihtelevia: noin kolmannes on multamaita ja loput pääosin kivennäismaita. Peltojen kasvukuntoa seurataan säännöllisesti ja ravinnetasapainosta pidetään huolta. Veli-Pekan tavoitteena on ennen kaikkea parantaa peltojen kasvukuntoa ja viljelyvarmuutta sekä tehdä lohkoista suuria kokonaisuuksia ja helppohoitoisia.
Peltojen rakenne ja lohkojen koko ovat myös tärkeä osa tilan kehittämistä
Veli-Pekka pyrkii siihen, että pellot muodostaisivat mahdollisimman järkeviä kokonaisuuksia ja että siirtymisiin kuluisi mahdollisimman vähän aikaa. Suurilla ja yhtenäisillä lohkoilla voidaan vähentää turhaa ajoa ja tehdä työstä tehokkaampaa.
Viljelykierrossa huomioidaan markkinatilanteen lisäksi maalajit ja lohkojen erilaiset ominaisuudet. Tavoitteena on, ettei samalla lohkolla viljellä peräkkäisinä vuosina samaa kasvia. Veli-Pekka näkee viljelykierrossa edelleen kehittämismahdollisuuksia, esimerkiksi syväjuuristen ja typpeä sitovien kasvien lisäämisessä.
Sadonkorjuun jälkeen Veli-Pekka pyrkii hyödyntämään kasvijätettä mahdollisimman tehokkaasti. Syysviljoille menevät lohkot muokataan kevyesti pian puinnin jälkeen,
jolloin rikkakasvit ja puimurista maahan päätyneet pikkujyvät eivät pääse itämään ja olkimassa alkaa hajota. Myöhemmin tehdään uusi muokkaus ja kylvetään syysvilja. Myös välikasvien kokeilemista on pohdittu, sillä niiden avulla voitaisiin lisätä vihreää kasvustoa ja parantaa kasvijätteen maatumista.
Lannoituksessa hyödynnetään paljon orgaanisia lannoitteita. Veli-Pekan mukaan noin kaksi kolmasosaa lannoituksesta tulee karjanlannasta, minkä lisäksi käytetään apulantoja. Apulannan käyttöä on pyritty vähentämään maanparannuksen ja palkokasvien hyödyntämisen myötä. Apulantaa myös jaetaan kasvukaudelle, jotta ravinteita ei anneta kaikkea kerralla.
Kasvinsuojelussa lähtökohtana on tarpeenmukaisuus. Rikkakasvitilanne on pääosin hyvä, vaikka esimerkiksi vesiheinää on esiintynyt. Veli-Pekka pitää tärkeänä havaintojen kirjaamista jo kasvukauden aikana, jotta seuraavan vuoden kasvinsuojelutoimet voidaan suunnitella lohkokohtaisesti. Myös tuholaisten tarkkailu on tärkeää. Esimerkiksi rypsillä on jouduttu torjumaan rapsikuoriaisia, ja ilmaston lämpenemisen myötä tuholaisten aktiivisuuden ja uusien varastotuholaisten seuranta korostuu.
Yksi haastattelun kiinnostavimmista teemoista oli maan rakenteen havainnointi ja tiedon kirjaaminen. Veli-Pekka on aiemmin tehnyt havaintoja pelloista esimerkiksi lapion avulla, mutta tietojen kirjaaminen paperille on ollut hankalaa. Peltomappi-sovelluksen hän näkee mahdollisuutena koota havainnot yhteen paikkaan ja hyödyntää niitä myöhemmin. Erityisen hyvänä hän pitää sitä, että sovelluksessa tarkastellaan rikkakasvien, tautien ja tuholaisten lisäksi myös maan rakennetta.
Keskeinen ajatus haastattelusta on, että pellon kehittäminen on pitkäjänteistä työtä
Veli-Pekka ei tavoittele vain mahdollisimman suurta satoa, vaan kokonaisuutta, jossa hyvä kasvukunto, viljelyvarmuus, tehokas työskentely ja panosten järkevä käyttö tukevat toisiaan.
“Ostopanokset on niin kalliita, ettei niitä huonoon peltoon kannata laittaa.”
